Kartingin esikehitysvaiheet ulottuvat maailmansotien väliseen aikaan. Kartingin virallisen syntymävuoden katsotaan kuitenkin olevan 1956, sillä silloin rakennettiin ensimmäinen ruohonleikkurin moottorilla varustettu putkirunkoinen mikroajoneuvo. Alun perin kart-autot oli tarkoitettu isompien kilpa-autokisojen varikkotyöskentelyyn ja nopeaan siirtymään huoltoalueella. Syntymaassaan Amerikassa kovin karting-buumi kesti vuoteen 1963 asti, mutta muualla maailmassa kartingin suosio oli tuolloin vasta alussa. Suomeen karting rantautui heti 1950–60-lukujen taitteessa.
Kartingin syntytarina
Kartingin ensivaiheet ulottuvat niin pitkälle historiaan, kuin 1920-luvun Amerikkaan. Markkinoille tuotiin lapsille suunnattu pienoiskilpa-auto, joka toimi pesukoneen moottorilla. Tämä lasten huvitukseen suunniteltu laite oli ensisykäys karting-harrastukselle. Näissä minikilpureissa oli puurunko ja moottori oli viritetty toimimaan polttoaineella. 1930-luvulla eteenpäin kehitellyille autoille ryhdyttiin järjestämään myös kilpailuja, jotka saavuttivat katsojissa mitattuna suurta suosiota, sillä jokainen kisa keräsi 4000-5000 katsojaa. Autojen huippunopeus oli 30km/h.
Hieman ennen toista maailmansotaa minikilpureiden kehityssuuntaa muutettiin. 1937 valmistui ensimmäinen metallirunkoinen minikilpuri. Samalla harrastus muuntui myös siten, että kuskit olivat lähinnä aikuisia. Nuorten kuskien mukaan tulo tapahtui vasta hieman myöhemmin, Suomessakin vasta 1965. Ensimmäiset karting-kilpailut teollisilla autoilla ajettiin Amerikassa isojen markettien parkkipaikoilla. Amerikkaan rakennettiin myös ensimmäinen pelkästään minikilpureille suunniteltu kilparata vuonna 1959.
Art Ingless & Lou Borell kart-auton isät
Insinööri Art Inglessiä pidetään ensimmäisen kart-auton kehittäjänä. Hän työskenteli Kurtis Kraft -kilpa-autotehtaassa. Tehtaan valmistamat autot kilpailivat Indy-sarjoissa. Aluksi Ingless kehitti miniauton, jolla oli tarkoitus hoitaa nopeita siirtymiä huoltoalueella ja varikolla. Minikilpurin ollessa varikkoalueella, se herätti hilpeyttä sekä katsojissa että kollegoissa.
Art Ingless kehitti Indy-autojen rungoissa käytetyistä putkista rungon kääpiökilpurille ja Lou Borell auttoi häntä asentamaan ruohonleikkurinmoottorin tähän testiautoon. Kiinnostuksen herättyä ystävykset yrittivät saada Inglessin työnantajaa eli Kurtis Kraft -autotehdasta valmistamaan prototyypin kopiota teollisesti. Työnantaja ei kuitenkaan uskonut kääpiökilpureiden menestykseen ja hylkäsi ehdotuksen.
Kieltävästä vastauksesta huolimatta miehet eivät lannistuneet. Ingless otti virkavapaata työstään ja prototyypin teollinen valmistus siirtyi ystävysten omalle kontolle. Ensimmäinen teollisesti valmistettu kart-auto tunnettiin nimellä Carretta. Lajin suosio kasvoi vauhdilla, erityisesti Kaliforniassa. Pian markkinoille tuli lukuisia muitakin kilpailevia autonvalmistajia.
Karting saapuu Eurooppaan
Eurooppaan laji tuli Saksan kautta. Ensimmäiset aihiot minikilpureiden valmistamiseen kuljetti maahan 1950-luvun lopulla omien matkatavaroidensa mukana saksalainen kreivi Wolfgang von Trips. Hän kilpaili F1-sarjassa. Myöhemmin mies menehtyi Monzan F1-osakilpailussa vuonna 1961.
Amerikassa karting-harrastus oli lähes pelkästään aikuisten huvia, mutta von Trips muutti merkittävästi käytäntöjä kotiuttaessaan lajia Euroopan mantereelle. Von Trips panosti alusta lähtien junioritoimintaan. Ennen kuolemaansa hän ehti rakentaa kotiseudulleen Euroopan ensimmäisen karting-radan. Myöhemmin radalla harjoittelivat kuuluisaksi nousseet F1-kuljettajat, Michael ja Raul Schumacher. Veljesten isä toimi 1970-luvulla radan hoitajana ja hän harjoitutti molempia poikiaan siellä säännöllisesti. Harjoittelu kantoi hedelmää, koska molemmat menestyivät autourheilun kuninkuuslajissa. Nykyisin rata on siirretty toiseen paikkaan, koska alkuperäinen sijainti ei mahdollistanut nykyajan vaatimusten mukaisia laajennoksia. Nykyisin rata kantaa Michael Schumacherin nimeä.
Eurooppa muuttaa kart-autojen rakennetta
Amerikassa kehitys on aina kulkenut hieman muuta maailmaa edellä. Näin oli myös 1950–60-lukujen taitteessa ruohonleikkureiden suhteen. Kart-auton kehittäjät Ingless ja Borell käyttivät autoissaan ruohonleikkureiden polttomoottoreita voimanlähteenä. Euroopassa moottoritoimiset ruohonleikkurit olivat kuitenkin vielä harvinaisuus silloin, kun kart-autot rantautuivat mantereelle. Näin ollen ensimmäinen eurooppalainen tekninen muutos oli moottorityypin vaihtaminen. Euroopassa rakennetuissa kart-autoissa voimanlähteenä käytettiin yleensä moottoripyörän moottoria, sillä niitä oli täällä helpommin saatavilla.
Toinen merkittävä eroavaisuus amerikkalaisen ja eurooppalaisen karting-kulttuurin välissä on se, että Amerikassa karting oli aikuisten harrastus ja Euroopassa panostettiin alusta lähtien nuoriin ja jopa lapsiin. Laji on edelleen erityisesti kilpatasolla nuorten harrastus. Se on toiminut ponnistuslautana monelle eurooppalaisella autourheilun ammattilaiselle.
Euroopan karting-keskus sijaitsee nykyään Italiassa. Siellä pidetään eniten kisoja ja valmistetaan suurin osa eurooppalaisista kart-autoista. Suomalaisia valmistajia on edelleen toiminnassa kaksi. Hemet valmistaa runkoja edelleen Vihdissä, mutta toinen kotimainen Dino A/S on siirtänyt valmistamisen Italiaan. Muita eurooppalaisia mikroautojen runkojen valmistajia löytyy Pohjoismaista, Belgiasta, Tanskasta ja Saksasta. Lajin kulta-aika on ehkä takanapäin, erityisesti valmistajien lukumäärän osalta. Nykyisen kulttuurin mukaisesti myös kart-autojen valmistusta on kannattavuuspaineen alaisuudessa keskitetty siten, että jäljellä on enää muutamia isoimpia valmistajia.
Formula K tulee Suomeen
Suomeen karting tuli 1950-60 lukujen taitteessa. Roland Sarlin toi lajin Suomeen amerikkalaisten vaikutteiden pohjalta. Lajia kutsuttiin maassamme aluksi nimellä ”Formula K”, johon ensimmäisen auton rakensi Matti Knuude Jawa-moottoripyörän moottoria hyödyntäen. Jo vuonna 1960 Tekniikan Maailma -lehti julkaisi työohjeet ja piirustukset kart-autolle. Vaikka suomalaiset ovatkin tee-se-itse -kansaa, syntyi myös teollisuuden haara karting-autojen ympärille. 1967 perustettiin ensimmäinen kart-autoja valmistava yritys, Kalekart. Yritys valmisti sekä täysin valmiita että itse koottavia rakennussarjoja.
Ensimmäinen kiinteä karting-autoiluun tarkoitettu rata rakennettiin Suomeen vuonna 1964 Turkuun. Seuraavana vuonna omat radat rakennettiin Mynämäelle ja Espooseen. Vähitellen harrastus laajeni ja ratoja rakennettiin ympäri Suomen. Nykyisin Suomessa on yli 50 ulkorataa ja hieman vähemmän sisäratoja. Suomessa on myös 3 rataa, joissa voi kilpailla kansainvälisiä kilpailuja.